Service Rata Oy
EST. 2021

Service Rata Oy sai alkunsa vuonna 2021, kun yli 10 vuotta teollisten palveluiden ja digitalisaation parissa työskennellyt Ari Mäenpää (mm. Evac, Outotec, Normet) mietti, mikä olisi hänen ensimmäinen askeleensa digitalisaation suhteen keskisuuren konepajan toimitusjohtajana. Hyvin nopeasti ajatus varaosaverkkokaupasta palveluna kirkastui, koska varaosat muodostavat merkittävän osan palveluliiketoiminnasta ja varaosakaupan digitalisoiminen toisi myös muita sivuhyötyjä. Idea ilman oikeita kumppaneita jää usein vain ideaksi. Tässä kohtaa kuvaan astuivat Input Systemsin Christian ja Wolfgang, joilla oli myös syntynyt samanlainen ajatus varaosakatalogista, tosin sillä erotuksella että he olivat sellaisen jo kehittäneet. Näin starttasi Service Rata Oy:n matka SpareParts365 jälleenmyyjänä.
Digitalisaatio on kuin vuorelle kiipeäminen, otettavia askelia tuntuu olevan loputtomasti ja jostain on aloitettava.Jos haluat mennä nopeasti - mene yksin, jos haluat mennä pitkälle - mene yhdessä, ehkä kliseinenkin sananlasku, mutta matkaa on huomattavasti mukavampi taittaa yhdessä. Kun tekninen ratkaisu oli selvä, oli aika koota tiimi, jonka kanssa olisi mukava suunnata kohti huippua yhdessä.
Tiimi

Ari Mäenpää
Toimitusjohtaja

Ville Tuomaala
Myyntijohtaja

Tuomas Uimonen
Asiakasvastaava

Emma Pätsi
Asiakaskoordinaattori

Antti Hakala
Myynti

Teemu Virtanen
Myynti